keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Instagram

heips kaikki ketkä tätä vielä lukee! :) eli kun en blogia pysty belgiasta käsin kirjoittamaan, koska jakessani nettiä tietokoneeseen netti loppuu kesken ja joudun ostamaan kokoajan lisää = tosi kallista eikä ehkä vaivan arvosta. Eli jos minun ja Justiinan elämä kiinnostaa, kannattaa seurata mua instagramissa Kristiinajanika nimellä. Päivittelen sinne kaikenlaista, Justiinasta ja hepoista myös tosi paljon.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Blogi hiljenee

Blogi joutuu ainaki hetkeksi lopettamaan sillä ollaan Justiinan kanssa nyt treenaamassa, kisaamassa ja töissä ulkomailla. Tämänkin postauksen tekoon meni liikaa aikaa huonolla netillä joten valitettavasti postailu ei onnistu!! :(

torstai 4. helmikuuta 2016

Talvinen treeni


Heidi oli tänään kanssani Justiinan luona tallilla, joten taas pitkästä aikaa sain kuvia! Viime kerraltakin oli jäänyt kuvia yli, samoin tältä kerralta tuli paljon kuvia. Joten kuvat ei ihan hetkeen lopu! Ajattelin ratsastaa Justiinan tänään hieman rennommin eteen-alas tyylillä, kun viime päivinä ollaan menty hieman rankemmin. Erika on nyt viikon työmatkalla, joten tällä viikolla ei hypätä ollenkaan. En tykkää hypätä yksinäni ja sunnuntain valmennuskin on kouluvuoro. Olen koko viikon keskittynyt perusratsastukseen, Justiinan elastisuuteen ja suoruuteen. Tehnyt pääasiassa ympyrätyöskentelyä, mutta esimerkiksi eilen keksiviikkona työskentelin pitkään keskihalkaisijalla. Sunnuntaina valmennuksen sijasta oli pakko antaa hepalle täysvapaa kun olin niin kipeä, ja maanantainakin juoksutin Jusun nopeasti piuhoilla eli kevyttä on ollut. Maastoonkaan en ole päässyt, toivottavasti päästään sitten lauantaina!

Sipsuti sipsuti



Verryttelin Justiinaa ensin käynnissä, ratsastamalla sitä pitemmälle kaulalle ja rennommaksi. Justiina oli tosi pahasti pohkeen takana. Varsinkin sillon kun asetin Jusua sisälle tai ulos, pohkeen takana oleminen kostautui kun tamma vaan puri kiinni eikä tahtonut asettua. Aika pitkään sain käännellä eri suuntiin neitiä, jotta sain sen hieman rennommaksi ja kuuntelemaan jalkaa ja istuntaa. Tänään ratsastus tuntui jotenkin vaikealta, kädet ei pysyneet hyvillä paikoilla ja kantapää nousi koko ajan. Toki nuo Tretornin saappaat eivät ole yhtä hyvät kun Parlantit, mutta edustussaappaita täytyy säästää. Olen myös kaksi päivää putkeen mennyt kannuksilla, mutta pitäähän hevosen ilman kannustakin liikkua! Vähitellen Justiina alkoi kuitenkin liikkua paremmin ja paremmin.







Laukkaa otin vaan kevyessä istunnassa, koittaen saada Jusun rennoksi alas. Se on tehnyt puhtaita vaihtoja nyt molempiin suuntiin, hienosti on oppinut. Tänään en tehnyt mitään harjoitusta, mutta eilen harjoituksena toimi keskihalkaisijalla ratsastus ja suoristus. Ratsastin keskihalkaisijaa ensin käynnissä, sen jälkeen siirryin raviin. Jusu pysyi joka kerta todella hyvin pohkeiden välissä suorana! Lopuksi tein vielä siksakki harjoitusta, jossa hevosta piti käynnissä siirtää kaksi askelta sivulle ja kaksi askelta takaisin halkaisijalle. Koitin tuolla tavalla saada vasemman pohkeen paremmin läpi, jotta Justiina alkaisi asettumaan paremmin vasemmalle ja väistämään ulkoapuja paremmin oikealle. 






Loppuravit käytiin tekemässä ulkona, koska kenttä oli aika ok kunnossa. Ravasin kuitenkin vaan ympyrällä, enkä lähtenyt muualle kokeilemaan. Jusu ravasi oikein hyvin, mutta kuitenkin itseäni jäi häiritsemään oikeaan kierrokseen vasen käteni (sisäkäsi) joka oli jatkuvasti miten sattuu. Pitää huomenna se silmän alle, ja onneksi sunnuntaina pääsee tunnille! Lopuksi Heidi hieman käveli ja hölkkäs Jusun kanssa, jonka jälkeen tein muutaman käyntityöskentely-ympyrän ja annoin tammalle pitkät ohjat. Hyvä Jusu! 





Kaikki kuvat siis © Heidi.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Perus kuulumisia

Nyt treenitauko vuorossa mun oman sairastumisen takia! Harmittaa ihan hirveästi, kun Justiina on ollut niin hyvä ratsastaa viimeaikoina. Viime viikolla oltiin tunneilla torstaina ja perjantaina. To otettiin innarityyppistä jumppaa, pe Erika pisti mut kunnon koulurääkkiin. Olin jo pe kipeä, jouduin useasti pysäyttää Jusun kun en saanut kunnolla henkeä/yskittyä. Torstaina Justiina oli todella hyvä, hyppäsi aivan mahtavasti ja irtonaisesti. Tamma tuntui niiiin ketterältä ja kevyeltä, innokkaalta mutta samalla odottavalta. Pääsin myötäämään kohti esteitä ja laukka vaihtui myös oikea-vasen! Oikea-vasen vaihdot ovat olleet meille todella hankalia, mutta nyt sain vaihdettua laukan lennosta tuohonkin suuntaan. Hyppäsin nivelellä ja ilman martingaalia, Jusu oli kyllä hyvä. Sen pitäisi lähestyä estettä enemmän oikeinpäin, mutta eiköhän sekin siitä. Jusu oli myös kunnolla suorempi.

Heidin vuokraponi Petteri jolla menin hetken pe. Kattokaa Heidin banneri, mä tein ;)

Pe keskityttiin asetuksiin ja suoruuteen. Myös siihen, etten vedä suusta oli paljon tarkkailun alla. Mulle on ehkä hieman vielä häilyvä se tuntuman ja vetämisen raja, eli siihen pitää kiinnittää huomiota. Kaiken lisäksi olen asettanut Jusua liikaa ulos, eli nyt on kotiläksynä asettaa tammaa sisälle ja varsinkin kunnolla vasemman pohkeen ympäri. Muita kotiläksyjä ovat:
- pehmeä tuntuma, älä vedä
- lyhyemmät ohjat, kädet vierekkäin
- suoruus
- myötääminen 
- istu alhaalla

Laukassa oikealle koin ahaa-elämyksen miltä Justiinan pitäisi tuntua silloin kun se hyväksyy tuntumani ja apuni. Se meni todella hyvin tuntumalla ja pohkeesta eteen, oikea suunta on minulle itselleni vaikeampi ja nojaan siinä liikaa ulos. Myös ranteeni kääntyy kovin mysteerisesti, ja ohjat pitenee. Laukassa Justiina kulkee vieläkin liikaa väärinpäin, ja koitan korjata sitä aivan liikaa kädellä. Mun pitäisi oppia olemaan rauhallisempi ja korjaamaan asioita jalalla sekä istunnalla. Loppuraveissa sain Justiinan ihan superhyvin eteen-alas rennoksi ratsastettua, ja Erika sanoi että tuolla lailla sen pitäisi joka ratsastuskerta liikkua. Kauhea työ, olin itse ihan puhki :D Lauantaina ratsastin Jusun kunnolla rennoksi kaikissa askellajeissa, oli se ehkä laukassa vieläkin huonompi. Yksin on vaan niin hankala ratsastaa!

Tänään mun piti mennä koulutunnille Carlan kanssa, mutta olin tosi kipeä jo aamusta. Oltiin työporukalla katsomassa Apassionataa (fiksua kipeenä) ja yöksi menin kaverilleni. Siellä nukkumaan en kuitenkaan voinut vaan palasin aamun ensimmäisellä linjabussilla Helsingistä kotiin. Nukuin kahteentoista sillä ajatuksella että menen valmennukseen, mutta lähdin tallille kaksi tuntia liian aikasin :D Tallilla tuli sitten ihan hirveä olo, joten peruin tunnin ja Justiina sai täysin vapaan. Mittasin kuumeen niin se näytti 38,8 tosi kiva. Mulla on melko korkea normilämpö, mutta kyllä olo on heikko. Ensiviikon Justiinan ohjelma menee varmaan aika sileätyöskentelypainotteiseksi, ja mulla on vasta sunnuntaina tunti. Erika on työmatkalla, joten pääsen vaan kerran tunnille. Harmittaa kun tän päivän tunnin peruin, muttei voi mitään. 

Petteri käy Heidin lisäksi pääasiassa lasten tunneilla, mikä hieman näky kunnossa :D

tiistai 26. tammikuuta 2016

Sunnuntain estetreeni



Sunnuntaina hypättiin, tai no oikeastaan piti olla koulua. Ei torstaina päästy hyppäämään kylmyyden takia niimpä siirrettiin se sunnuntaille. Mulla oli koulukuolain eikä martingaalia, muttei annettu sen haitata. Nyt olisikin ideana ymmärtääkseni siirtyä takaisin niveleen. Alkuverkoissa mentiin uralla puomeja, pitkällä sivulla kaksi puomia. Noottia tuli Justiinan liiallisesta jäykkyydestä ja juoksemisesta. Heti kun aloin taivuttelemaan tammaa sisälle, niin se suoristui ja letkistyi. Laukassa sama tehtävä, puomien väleihin 3 laukkaa ja 4-5 laukkaa. Laukassa Justiina ei ollut yhtä hyvä kuin ravissa vaan jäi paljon enemmän tuntumaa vasten ja jännittyneeksi liian ylös. Laukkaympyröiden avulla sitten työskentely parantui. Vasemmalle Justiina tahtoi puomien jälkeen koko ajan vaihtaa laukkaa oikeeseen, koska se on sille helpompi. 









Vinoutta lähdettiin korjaamaan yksinkertasella harjoituksella: puomi - kolme laukkaa - puomi 2,5 m - este. En saanut auttaa Justiinaa liikaa, koska sen täytyisi oppia itse säilyttämään myötälaukka ja hyppy suorana. Pienillä esteillä se onnistuikin kohtalaisen hyvin, mutta esteen kasvaessa tuli enemmän väärää laukkaa. Jos Jusu laskeutui väärässä laukassa tai lähti viemään mua esteen jälkeen niin minun tehtävä oli istua alhaalla ja pysäyttää Justiina. Silloin kun pysäytys alkoi sujumaan ilman taisteluja, sain alkaa jatkaa väärässä laukassa myös kaarteen läpi jolloin Justiina ymmärsi vaihtaa laukan. Tuli muutamia puhtaita vaihtoja oikeasta laukasta vasempaan, mutta monta kertaa vaihtoi vaan pelkkä etu/-takapää. Justiina sai paljon kehuja onnistuneista vaidoista ja harjoituksen ymmärtämisestä. 








Okseria nostettiin ja levennettiin myös melko paljon. Justiina tuli esteelle muuten todella hyvin, mutta kolme kertaa se teki todella typerästi. Ekalla kerralla Jusu unohti nostaa jalkansa ja meinasi lentää nenälleen, toisella kerralla Justiina päätti hypätä apupuomin takaa sellasen itsemurha kamikaze-loikan. Oli aika hirveä! Kolmannella kerralla keksi hypätä okserin väliin. Muuten hypyt sujui hyvin, noissakin olisin itse voinut auttaa enemmän. Mun tehtävänä oli tukea tosi paljon pohkeella ponnistuksen aikana, jotta Jusu ottaisi pitemmän hypyn. Lopputunnista Jusu alkoikin ottamaan hyviä ja laadukkaita pomppuja!




 Eilen maanantaina oli vain hölkkäpäivä, tänään sitten ratsastin Jusun läpi ja se oli aika kiva! Menevä ja energinen, mutta kiva! Tein todella paljon suoristuksia ja taivutuksia, jotka onnistu hyvin. Olispa neiti huomennakin yhtä mukava ratsastaa :) Postauksen kuvat © Erika Keurulainen. 




torstai 21. tammikuuta 2016

Justiinan keskiviikko

Kuvien laadun takaa ihana puhelimeni :D 


6.20 - Herätin Justiinan joka oli makoilemassa, annoin tupon heinää jonka jälkeen harjasin hepan nopeasti ja satuloin. Olin itse onneksi vaihtanut ratsastuskamat päälleni jo kotona niin kaikki sujui nopeammin.

6.35 - Maneesissa. Alkukäynnit 20 min, huolellinen ratsastus käynnissä ja ravissa. Tein töitä suoruuden kanssa, asetin ja taivutin ympyröillä eri suuntiin. Laukkasin kevyessä istunnassa ja tein vaihdot molempiin suuntiin. Olin niin jäässä, aamulla on meillä -20 pakkasta niin oli pakko vähän lyhentää ratsastusta. Justiina oli aika energinen ja menevä!



7.50 - Talutin Justiinan maneesista talliin pitkien loppukäyntien jälkeen. Tamma oli hieman hionnut, joten laitoin sille villaviltin päälle ja ruokaa eteen. En jaksanut laittaa Jusua solariumiin kun olisin joutunut vahtimaan sitä. Tässä vaiheessa menin itse töihin, eli ei en hengannut koko päivää tallilla vaan tämän postauksen takia :D

9.35 - Justiina oli kuivunut ja syönyt hieman ruokaansa, joten vein sen ulos ja laitoin loput heinät heinäverkkoon.


13.50 - Justiina sai päiväruokansa ja lämmintä vettä tarhaan. En jaksanut laittaa heiniä verkkoon tässä vaiheessa vielä.

14.10 Otin Jusun sisälle, sillä työpäiväni loppui. Harjasin neidin, pesin säteet ja tein porkkanavenytykset. Olen ottanut itseni niskasta kiinni venyttelyjen suhteen, kai ne sitten oikeasti auttaa. Tai tuskin niistä haittaakaan ole, kun teen ne ohjeiden mukaan. 


14.35 - Hoitamisen jälkeen loimet päälle ja takasin tarhaan!

14.40 - Laitoin osan heinistä verkkoon ja osan laitoin pieniin kekoihin eri puolille isoa tarhaa. Pitää keksiä heinäverkolle joku muu viritys kun nuo paalinarut on niin rumat :D Lähdin itse kotiin tässä vaiheessa.

           
19-20 - Justiina otetaan tuossa välissä sisälle talliin, jossa sitä odottaa mössöastia, kilo heinää ja melassivesi. Eli tamma tarhailee päivästä riippuen 8-10 h. 

20-21 - Justiina saa 4 kg heinää yöksi ja Criollo Top-rehun sekä Hertta-kivennäisen. 

---

Tälläinen on Justiinan keskiviikko! Nyt toivon ettei illalla laskisi pakkanen alle -17 niin pääsisin estevalmennukseen :) Millainen on teidän hevostenne päivä?