torstai 4. helmikuuta 2016

Talvinen treeni


Heidi oli tänään kanssani Justiinan luona tallilla, joten taas pitkästä aikaa sain kuvia! Viime kerraltakin oli jäänyt kuvia yli, samoin tältä kerralta tuli paljon kuvia. Joten kuvat ei ihan hetkeen lopu! Ajattelin ratsastaa Justiinan tänään hieman rennommin eteen-alas tyylillä, kun viime päivinä ollaan menty hieman rankemmin. Erika on nyt viikon työmatkalla, joten tällä viikolla ei hypätä ollenkaan. En tykkää hypätä yksinäni ja sunnuntain valmennuskin on kouluvuoro. Olen koko viikon keskittynyt perusratsastukseen, Justiinan elastisuuteen ja suoruuteen. Tehnyt pääasiassa ympyrätyöskentelyä, mutta esimerkiksi eilen keksiviikkona työskentelin pitkään keskihalkaisijalla. Sunnuntaina valmennuksen sijasta oli pakko antaa hepalle täysvapaa kun olin niin kipeä, ja maanantainakin juoksutin Jusun nopeasti piuhoilla eli kevyttä on ollut. Maastoonkaan en ole päässyt, toivottavasti päästään sitten lauantaina!

Sipsuti sipsuti



Verryttelin Justiinaa ensin käynnissä, ratsastamalla sitä pitemmälle kaulalle ja rennommaksi. Justiina oli tosi pahasti pohkeen takana. Varsinkin sillon kun asetin Jusua sisälle tai ulos, pohkeen takana oleminen kostautui kun tamma vaan puri kiinni eikä tahtonut asettua. Aika pitkään sain käännellä eri suuntiin neitiä, jotta sain sen hieman rennommaksi ja kuuntelemaan jalkaa ja istuntaa. Tänään ratsastus tuntui jotenkin vaikealta, kädet ei pysyneet hyvillä paikoilla ja kantapää nousi koko ajan. Toki nuo Tretornin saappaat eivät ole yhtä hyvät kun Parlantit, mutta edustussaappaita täytyy säästää. Olen myös kaksi päivää putkeen mennyt kannuksilla, mutta pitäähän hevosen ilman kannustakin liikkua! Vähitellen Justiina alkoi kuitenkin liikkua paremmin ja paremmin.







Laukkaa otin vaan kevyessä istunnassa, koittaen saada Jusun rennoksi alas. Se on tehnyt puhtaita vaihtoja nyt molempiin suuntiin, hienosti on oppinut. Tänään en tehnyt mitään harjoitusta, mutta eilen harjoituksena toimi keskihalkaisijalla ratsastus ja suoristus. Ratsastin keskihalkaisijaa ensin käynnissä, sen jälkeen siirryin raviin. Jusu pysyi joka kerta todella hyvin pohkeiden välissä suorana! Lopuksi tein vielä siksakki harjoitusta, jossa hevosta piti käynnissä siirtää kaksi askelta sivulle ja kaksi askelta takaisin halkaisijalle. Koitin tuolla tavalla saada vasemman pohkeen paremmin läpi, jotta Justiina alkaisi asettumaan paremmin vasemmalle ja väistämään ulkoapuja paremmin oikealle. 






Loppuravit käytiin tekemässä ulkona, koska kenttä oli aika ok kunnossa. Ravasin kuitenkin vaan ympyrällä, enkä lähtenyt muualle kokeilemaan. Jusu ravasi oikein hyvin, mutta kuitenkin itseäni jäi häiritsemään oikeaan kierrokseen vasen käteni (sisäkäsi) joka oli jatkuvasti miten sattuu. Pitää huomenna se silmän alle, ja onneksi sunnuntaina pääsee tunnille! Lopuksi Heidi hieman käveli ja hölkkäs Jusun kanssa, jonka jälkeen tein muutaman käyntityöskentely-ympyrän ja annoin tammalle pitkät ohjat. Hyvä Jusu! 





Kaikki kuvat siis © Heidi.

5 kommenttia:

  1. Oi kiva postaus ja hyvähyvä et oli paljon kuvia :3

    VastaaPoista
  2. Hei hieno toi banneri, en ollu edes huomannu!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  4. Mustakin tosi hieno banneri! Ompa jusu nykyään valkoinen :D

    http://groomilife.blogspot.fi/

    VastaaPoista