torstai 24. syyskuuta 2015

Hyvin menneet sileätreenit


Justiina on ollut viime päivät sileällä tosi kiva ratsastaa, olen ollut ihan ymmälläni miten oman ratsastuksen muuttamisella on näin iso positiivinen vaikutus. Motivaatiokin on alkanut palailemaan takasin. Tämän postauksen kuvat on ottanut Sanni, joka kuvasi Ninaa ja minua muistaakseni sunnuntaina. Ratsastin Jusun silloin sileällä aika hyvin läpi, en vaan yhtään muista mitä harjotusta sen kanssa tein. Jonain päivänä viime viikolla tein samoja juttuja kun viime koulutunnilla, eli ilman jalustimia ympyrän pienennystä ja suurennusta. Jusu kävi sillon tosi paljon kierroksilla ja louskutteli tosi paljon kuolainta ja oli muutenkin kamalan levoton. Tuolla kerralla miltä nämä kuvatkin ovat, oli Jusu mielestäni tosi hyvä ja tasanen ratsastaa. Se on yleensä ollut maneesissa hieman huonompi ratsastaa mitä ulkokentällä, itsekkään en maneesista hirveästi pidä. Mutta onneksi se on, muuten talvella olisi aika mahotonta treenata täällä Etelä-Suomessa. No, tuleepahan harjoiteltua ratsastamista pienessäkin tilassa. 


Tänä tiistaina ratsastin Jusun taas ihan kunnolla kentällä, kun se oli kuivunut. Oli tosi positiivinen yllätys, miten kiva ja pehmeä tamma oli taas ratsastaa! Olin edellisenä päivänä käynyt maastoretkellä hieman laukkaamassa ja ravaamassa, jonka jälkeen Jusu on aina tosi hyvä ratsastaa. Alkuverkkailujen jälkeen tein sellasta harjotusta, jossa menin keskihalkasijaa pitkin, vuorotellen käännyin vasemmalle ja vuorotellen oikealle. Pitkän sivun keskellä tein voltin ja keskihalkasijalla joko kokosin ravia tai tein ravilisäyksen. Jusu oli tosi hyvä tässä harjotuksessa, kunhan oikeaan kierrokseen katsoin ulkoavut tosi hyvin läpi. Muutenkin sain tuona ratsastuskertana tosi hyvin ulko-ohjan ja sisäpohkeen läpi oikealle. Pystyin asettamaan tammaa ihan normaalisti sisäänpäin, ilman että se pakeni ulkolavallaan tai ei taipunut rehellisesti. Kerrankin, tätä on treenattu niin pitkään! Jusu myös helposti tukeutuu ohjaan vähän liikaa, mutta tuon olen ratkaissut Erikan avulla ihan vaa ratsastamalla enkä matkustamalla. Puolpidätteitä, pohjetta ja vähän lisää puolpidätteitä. 

Vaikeutin harjoitusta lisäämällä ravihalkasijan jälkeen muutaman kierroksen pääty-ympyrällä laukkaa, jonka jälkeen jatkoin pitkille sivuille ja voltille. Laukassa Jusu oli taas kerran tosi kuuliainen ja hyvä ratsastaa! Oli se edelleen vasemmalle parempi, mutta ei oikea kierroskaan mikään katasrofi ollut. Viimeiset kaksi kuukautta ollaan taisteltu sen kanssa, että kuunnellaanko ulkoapujani siihen oikeaan kierrokseen, ja nyt on edistystä tapahtunut. Olen myös alkanut kiinnittämään huomiota vasempaan käteeni ja sen vinouteen, ja kunhan muistan pitää samanpituset ohjat niin käsikään ei kipeydy. Laukka on meille edelleen se hankalampi askellaji, mutta ehkä se siitä. Tuntuu ihan että oltaisiin alettu treenaamaan kunnolla vasta nyt kesän lopulta! Mutta mielummin myöhään kun ei milloinkaan, ei meillä mikään kiire ole. Vaikka isoille radoille me halutaan ja sinne tullaan pääsemään, ei auta yhtään että kiirehditään. Varsinkin kun Justiina on niin varovainen enkä minä osaa niin hyvin miten pitäisi osata. :)

Kaikki kuvat © Sanni, kiitos hänelle. 

Nyt kiirehdin estevalmennukseen! Laittakaahan kommenttia, sillon on aina kivempi postailla :) 

4 kommenttia:

  1. Nää kuvat on tosi kivoja, ois voinu olla enemmänkin! :D

    VastaaPoista
  2. kiva postaus enemmän kyllä olisi voinut olla kuvia, millä tallilla justiina asuu, näyttää kauhean tutulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoossa Cypis-tallilla :) Jep, harmi kun oli näin vähän kuvia.

      Poista